Perhospuutarha on perhosia houkutteleva puutarha-alue, jonne perhoset poikkeavat ruokailemaan

Perhospuutarha
Perhospuutarha
on perhosia houkutteleva puutarha-alue, jonne perhoset poikkeavat ruokailemaan.
Monet perhoslajit ovat vähentyneeharvinaistuessa, koska yleensä juurkukkaset houkuttelevat perhosia. Perhospuutarhoilla voidaan auttaa uhanalaisten
perhoslajien säilymistä. Perhoset viihtyvät parhaiten puutarhassa, jonka kasvillisuus on runsasta.
Perhosten ruokavalion tärkeä osa on kukkie
Kun kukkaryhmässä on eri aikaan kukkivia mesikasveja, puutarhassa riittää mettä koko kesäksi.
Samoja kukkia kannattaa istuttaa samaan kohtaan suurempi ryhmä, jotta perhoset havaitsevat ne
paremmin. Vaikka kasvien kukinnot olisivat vaatimattoman näköisiä, ne saattavat olla parhaita
mesikukkia perhoselle.
Perhospuutarhaan soveltuvia monivuotisia perennoja ja pensaita ovat mm.
härkit, neilikat, punahattu, syysleimut, dorianvillakko, punalatva, mintut, nauhukset,
ajuruohot, illakko, kaunosilmät, värimintut,
keltapäivänlilja, syreeni, jasmikkeet.

Perhosten houkutteluun tarvitaan myös rikkaruohoja. Niiden voi antaa kasvaa puutarhan reunoilla,
kompostin vierellä tai takapihan syrjäisimmällä paikalla. Nokkonen, pietaryrtti ja karhunputki
ovat monien perhostoukkien ravintoa. Sitkeimpänä rikkaruohona pidetty voikukka on yksi
parhaimmista alkukesän mesikasveista.
Niittykasvit houkuttelevat kotipihalle lajeja, joille keto on luonnollinen elinympäristö. Muun
muassa mäkitervakko, ketoneilikka ja kangasajuruoho ovat kauniita perhoskasveja puutarhan
istutuksissa. Kukkivat ja tuoksuvat kasvit, kuten syreenit, jasmikkeet ja värimintut houkuttelevat
perhosia. Yrtit ovat hyviä mesikasveja ja myös koivu sekä muut mahlapuut ovat perhosten
suosiossa.
Yksivuotisista kesäkukista soveltuvimpia ovat mm. valkotupakka, iisoppi, ikiviuhkot, leukoijat,
meiramit, oreganot, olkikukat, oppineidenkukat, ruohosipuli, saipot, samettikukat, timjamit,
tulikruunu, tuoksuampiaisyrtti ja auringonkukka

Monissa keltaisissa kukissa on kuviointeja eli mesiviittoja, joiden avulla perhoset suunnistavat
ravinnon ääreen. Useimpien päiväperhosten värinäkö on erinomainen. Ne erottavat hyvin
esimerkiksi kasvien punaiset kukinnot. Niiden värinäkö poikkeaa kuitenkin siitä, mitä ihminen
näkee. Kukan keltainen väri ja UV-valo yhdistyvät perhosen silmissä mehiläispurppuraksi. Se on
väri, jota ihminen ei erota.
Perhosten mieliksi puutarhassa voi lisäksi käyttää lämpöä varaavia materiaaleja. Luonnonkalliot
on hyvä jättää näkyviin. Jos niitä ei ole, myös erilaiset kiveykset sopivat tarkoitukseen.
Paitsi kukkasilla ja muilla kasveilla, perhosia voi houkutella puutarhaan myös käyneeltä
tuoksahtavalla sokeriliemellä. Perhosten herkku syntyy halvasta punaviinistä, sokerista ja hiivasta
sekä pienestä lorauksesta etikkaa. Banaaninsiivuja voi laittaa sekaan lisähoukuttimeksi. Seoksen
annetaan käydä muutama päivä, jonka jälkeen se kaadetaan esim. keskeltä halkaistuun
maitopurkkiin. Seokseen asetetaan pystyyn pesusieni tai superlonin palanen, josta perhoset tulevat
imemään nestettä. Lopuksi purkki sienineen kiinnitetään puun tai pensaan oksalle itse tehdystä
kannattimesta. Seosta kannattaa lisäillä sienen kuivuessa. Sateella seos luonnollisesti laimenee.
Vinkkejä kasvien valintaan
Parhaimpia mesikasvilajeja puutarhaan:
akankaalit (Ajuga), asterit (Aster), kaunokainen (Bellis perennis), kaunokit (Centaurea), ohdakkeet (Cirsium), vuohenjuuret (Doronicum), iisoppi (Hyssopus officinalis), ruusuruohot (Knautia), nätkelmät, mm. tuoksuherne (Lathyrus), salviat (Salvia), törmäkukat (Scabiosa), virnat, mm. hiirenvirna (Vicia)  Muita perhosten suosimia mesikasvilajeja:
tähtiputket (Astrantia), laukkaneilikat (Armeria), härkit mm. hopeahärkki (Cerastium), neilikat (Dianthus), piikkiputket (Eryngium), harsokukat (Gypsophila), ikiviuhkot (Limonium), tervakot eli käenkukat (Lychnis), kohokit (Silene), taskuruohot (Thlaspi)  Toukokuussa kukkivia mesikasveja:
tunturipitkäpalko (Arabis alpina) ja muut pitkäpalkolajit, tarharistikki (Aubrieta x cultorum), vihmapensaat (Cytisus), näsiäpensaat (Daphne), kevätvuohenjuuri (Doronicum orientale), keväällä kukkivat esikkolajit (Primula), idänsinililja (Scilla sibirica)  Kesäkuussa kukkivia mesikasveja:
ruohosipuli (Allium schoenoprasum), oranssihernepensas (Caragana aurantiaca), keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus), kultaköynnöskuusama (Lonicera x tellmania), mirrinminttu (Nepeta x faassenii), pihasyreeni (Syringa vulgaris), puistosyreeni (Syringa x henryi)  Heinäkuussa kukkivia mesikasveja:
keltasauramo (Anthemis tinctoria), isokaunosilmä (Coreopsis grandiflora), punahattu (Echinacea purpurea), iisoppi (Hyssopus officinalis), ruusuruoho (Knautia arvensis), laventeli (Lavandula angustifolia), varjolilja (Lilium martagon), rantakukka (Lythrum salicaria), mäkimeirami (Origanum vulgare), valkokukkainen syysleimu (Phlox paniculata sp.), loistotädyke (Veronica austriaca)  Elokuussa kukkivia mesikasveja:
sinipiikkiputki (Eryngium planum), punatähkä (Liatris spicata), punaväriminttu (Monarda didyma), ryytisalvia (Salvia officinalis), kaukasiantörmäkukka (Scabiosa caucasica), kanadanpiisku (Solidago canadensis)  Syksyllä kukkivia mesikasveja:
syyssyreeni (Buddleja davidii), sinipallo-ohdake (Echinops bannaticus), purppurapunalatva (Eupatorium purpureum), syyshohdekukka (Helenium autumnale), kallionauhus (Ligularia dentata), soihtunauhus (Ligularia x hessei), valkoalpi (Lysimachia clethroides), syysmaksaruoho (Sedum spectabile)

Source: http://www.tysy.fi/@Bin/117521/Lue+t%C3%A4st%C3%A4+vinkkej%C3%A4+ja+tietoja+perhospuutarhan+perustamiseen.pdf

Doi:10.1016/j.humimm.2004.09.014

Severe, Late-onset Graft-Versus-Host Disease in a Liver Transplant Recipient Documented by Chimerism Analysis Marilyn S. Pollack, Kermit V. Speeg, Natalie S. Callander, Cesar O. Freytes, Alfredo A. Espinoza, Robert M. Esterl, Gregory A. Abrahamian, W. Kenneth Washburn, and Glenn A. Halff ABSTRACT: A 52-year-old liver transplant recipient identical brother, but he died 5 days after trans

Untitled

10_ch08_pre-calculas12_wncp_solution.qxd 5/23/12 4:24 PM Page 32 R E V I E W, p a g e s 7 5 4 – 7 5 8 1. A penny, a dime, and a loonie are in one bag. A nickel, a quarter, and a toonie are in another bag. Tessa removes 1 coin from each bag. Usea graphic organizer to list the total amounts she could haveremoved. Use an organized list. 1¢ ؉ 5¢ ؍ 6¢ 10¢ ؉ 5¢ ؍ 15¢ $1

Copyright © 2010-2014 Internet pdf articles